Ompas ihana ilma ulkona. Paljon uutta lunta, pakkasta vain pari astetta ja aurinko paistaa. Mut silti ollaan sisällä. No en valita. Matilda nukahti syliin kun imetin, joten jäi sisälle nukkumaan päiväunia, vaikka olin suunnitellut ulkoilua. Pakkasten takia en oo päässy ulos ainakaan pariin viikkoon. Tuntuu jo että seinät kaatuu päälle ja tän hiton auringon takia näkyy pinnoilla kaikki pölyt. No en valita siltikään.
Välillä tuntuu tai aika useastikkin, että ei jaksais olla kotona ja hoitaa lasta 24/7. Ja kun sen myönnän, mietin jo hetken oonko huono äiti. Mä oon hyvä äiti.
Monta huonosti nukuttua yötä putkeen ja Tatulla pitkiä iltavuoroja. Jos on hyvä yö, saan nukuttua 4-5 tuntia ja päivisin en osaa nukkua, eikä päiväunille juuri ole edes aikaa. Matildan päiväunet ovat normaalisti max tunnin kerrallaan. Joskus harvoin kolme tuntia. Tunnissa yritän tehdä kotihommia ja hoitaa koiraa. Silloin kun ei huvita siivota ja tarviin lepoo, istahdan sohvalle käsitöiden ja Netflix -sarjojen pariin.
Mietin monesti jaksoinko paremmin Viljamin kanssa silloin 28 -vuotiaana. En varmaan. No silloin ei ollut koiraa ja omakotitaloa. Mutta silloin taas hoidin lasta vieläkin enemmän yksin. Mutta oli ystäviä arjessa mukana. Nyt niistä ystävistä ei juurikaan kuulu. Yritän pitää itseni sosiaalisena somen kautta. Laittelen kuvia ja kuulumisia facebookkiin, että kamut tietää mitä meille kuuluu. Mut miks kukaan ei soita tai tuu käymään, tai siis pyydä edes meitä käymään. Lauantain hiljaisina illan hetkinä saattaa ystävältä tulla viesti, et miten menee ja harmitteluja kun me nähdään niin harvoin. Ja siihen se jää.
Mä päätin, et nyt kun meidän autot on kunnossa, mä liikun enemmän Matildan kanssa. Viime syksy ja tää talvi meidän autot on olleet rikki vuorotellen ja Tatu on tarvinnut autoa työmatkoille. Mut sit se meidän meneminen.... hirveesti ylimääräistä rahaa ei kotiäidillä ole, joten ei voi käydä shoppailemassa ihan joka päivä ja mä en tykkää ees shoppaamisesta jossain metelisessä ostoskeskuksessa. Kirpparit ja antiikkikaupat on kivoja, mut sielläkin tarvii rahaa. Kaikki maksaa. Bensakin. Päivisin sopis meille lähtee moikkaa ystäviä, mut nehän onkin töissä tai harrastuksissa. Ja ehkä heidänkin on helpompaa tavata kahvilla jossain toisen ystävän kanssa, jolla ei oo mukana sitä huutavaa ja kaiken huomion vievää mukulaa.
Myönnän, oon mäkin kyllä aika huono pitämään yhteyksiä. Joskus olin parempi, mut kun ajan kanssa huomaa, että se oonkin vain minä joka soittaa tai meilaa, tai menee käymään. Kyllästyy. Tulee fiilis, ettei toinen halua ees pitää ystävyydestä kiinni.
Mä silti edelleen luotan siihen, että ne oikeet frendit pysyy vierellä aina vaikka mitä tapahtuis elämässä. On mullakin sellanen ystävä. Kyllä harmittaa isosti kun ei nähdä.
Kun mä oon töissä, töissä siellä kaupassa ihmisten ympärillä, se on ihan ok, että vapaalla onkin omissa oloissa. Siten jaksaa taas palvella.
Mä yritän nauttia tästä kotiäitiydestä. Mä yritän nauttia siitä, että näen Matildan kasvavan ja oppivan asioita. Mä yritän nauttia siitä, että ympärillä on hiljaista. Mä yritän nauttia siitä, että saan olla kotona. Itseasiassa mä nautinkin. Nyt on tää hetki ja perhe on tärkein aina.
- Minna -
