keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Oltiin Kotivinkissä


Viime vuoden syyskuussa toimittaja Maija Tiensuu sekä valokuvaaja Anna Wallendahr kävivät meillä kylässä valokuvaamassa kotiamme. 
Ja sitten jo marraskuussa kotimme esiteltiin  Kotivinkin sivuilla 

Kuvauspäivä oli mielenkiintoinen. Ei me tehty mitään suursiivousta, ihan normi imurointi, pölyt ja hieman leluja pois tieltä. 
Koiran petiä piti siirrellä pois kuvista ja tyynyjen asentoja muutella tai poistaa liikoja. 
  
Itse kun päivittäin näkee tämän kaiken tottunein silmin, ei aina tajuakkaan kuinka hyvältä esim. jokin kaappi voi näyttää, kun ammattikuvaaja kuvaa sen. 

Hieman on kotimme muuttunut kuvausten jälkeen; yläkerran kirjahylly -tapetin jouduimme vaihtamaan jalkalistojen vaihdon yhdeydessä sekä yläkerran aula on saanut lisää tummanharmaita seiniä. Sekä keskikerroksen pelihuoneessa on kalusteiden järjestys muuttunut. Yritän saada kirjoitettua näistäkin muutoksista täällä. 




Vasta vuosi sitten tutustuin Instagramiin. Ja sieltä se Maija kotimme sitten bongas. 
Kotiamme voit käydä kurkkimassa qtamollaminna nimimerkin takaa 😊

perjantai 16. joulukuuta 2016

Leijuva hylly




Tein tällaisen mustan hyllyn. Aineksina käytin koivuista liimapuulevyä, puupalloja sekä köyttä. Köyden päät kiinnitin vaijerilukoilla. Maalaamisessa käytin Tikkurilan puolihimmeää Black -maalia

tiistai 1. marraskuuta 2016

Olohuone meni uusiks jo huhtikuussa

 
 
Terve, pitkästä aikaa!

Tää nainen ei meinaa malttaa istuskella tietokoneen ääressä. Puuhaa riittää yksi vuotiaan taaperon kanssa ja tän TALON. Itseppähän halusin, eikä saisi valittaa.

Viime huhtikuussa meitsi löysi niin ihanan tapetin, Riviéra Maison:lta ja siitä se ajatus sitten lähti. Uudesta tapettikirjasta oli pieni kuvanen Instagramissa ja ihastuin oitis. Muutama päivä sen jälkeen Tatu laittoi viestiä töistä, että tapettikirjoja tuli kuormassa ja DADAA, siellä se oli. Sain kirjan kotiin ihasteltavaksi samantien. Päivän verran makusteltiin ja pähkäiltiin värejä.

Tapettitilaus eteenpäin ja eikun mustan ruusutapetin poistoon.


Meitä oli koko ajan hieman ärsyttänyt olohuoneen kolme vitivalkoista seinää, jotka sai kattolistat näyttämään keltaisilta, ja sekin siis oli syy tähän muutokseen. 


Tässä tämä ihana Riviéra Maison -tapetti, ruskehtavan harmaan sävyisenä.

Olipas haastava tapetti tapetoida, kuviokohdistus oli muistaakseni 56cm. 
Pönttöuunin takaa maalattiin harmaalla Jokerilla



Oho, ompas kuvaajalla ollut pää vinossa... Tää musta antiikkikaappi vaihtoi paikkaa ruskean senkin kanssa.

Ja tämä ruskea senkki pääs tänne nurkkaan. Tässä kuvassa puuttuukin vielä jalka- ja kattolistat



Alku kesästä löyty nämä ihanat sukset kirppikseltä muutamalla eurolla. Otin siteistä toisen puolen irti, että suksen sai kiinni seinään. Sukset on kiinnitetty pienillä kulmaraudoilla, jotka maalasin seinän sävyyn. 

Rautalankaruno pääs lähes entiselle paikalleen seinän maalauksen jälkeen. 

Ennen tapetointia ikkunan vastainen seinä sekä pönttöuuninurkkaus maalattiin harmaalla



Lopuksi vaihdoimme uudet puiset jalkalistat vanhojen MDF -listojen sijaan. 


Tapetti: Riviéra Maison 18301 (Rautia)
Maalit: Tikkurilan himmä Joker sävy TVT1916 (Rautia)

perjantai 6. toukokuuta 2016

Matildan huone


                                                     
Dodii, pikkuneidin huone on vihdoin aivan täysin valmis. Hommaa on ollut paljon, mielestäni lopputulos on parempi kuin suunnitelma. Matilda näyttäisi tykkäävän huoneestaan paljon, koska viihtyy siellä, ihmettelee leluja ja sisustusta ääneen ja naureskelee, katselee ympärilleen jatkuvasti huoneessa ollessamme. 

Kaikki kalusteet on ostettu käytettyinä, tai vaihtaneet vain paikkaa kodissamme. 
Pinnasänky ja vaatekaappi löytyivät nettihuutokaupasta, pikkulipasto kirpputorilta, avohyllykkö on ollut kodissamme jo vuosia ja sekin ostettu joskus nettihuutokaupasta, sohva siirtyi aulasta, matala tv-taso siirtyi kuistilta..



Ikkunaseinältä poistettiin tapetti ja musta pohjamaalattu seinä maalattiin valkoisella pohjamaalilla ennen tapetointia.


Ikkunaseinä tapetoitiin ja muut seinät maalattiin. Vanha valkoinen hyllykkö siirtyi ruokailuhuoneesta Matildalle. Tyttöjen pinkkireunainen liikennematto löytyi sisustustavaratalo ON24:sta. 


Maalasin kaikki kalusteet samalla persikansävyllä. 




Lelulaatikot löytyi Kodin1:stä



Vaatekaappi ostettiin käytettynä Torista. Ovet olivat ennen maalausta keltaiset. 

Jostain sain idean laittaa huoneen nurkkaan puun, jonka oksilla kiipeilee metsän eläimiä. Aluksi oli takoistus maalata puu tummanruskeaksi, mutta puu olikin niin upean värinen sellaisenaan kuorimisen jälkeen, joten se saikin pintaan puolikiiltävän lakan. Pehmoeläimiin kiinnitin tarranauhaa ja toisen puolen puuhun. Ja näin eläimet saa irti puusta leikkimistä varten tai niiden paikkoja voi vaihdella. Etsinnässä on lisää pehmoeläimiä, joitä voi nähdä suomalaisessa metsässä. 




Pitäähän lastenhuoneessa olla ehdottomasti liitutauluseinä 





Huone sai loppusilauksen sisustustarroilla sekä paperisilla päärynöillä. 




Seinälampetti on vanha, ostin sen nettihuutokaupasta. Sekin on maalattu samalla sävyllä kuin kalusteet.




Vanha kullanvärinen kehys löytyi jonkin aika sitten kirpparilta. Laitoin siihen palasen Sandudd:n Muumitapettia.






* Tapetti:  Keskon Eco Happy 3873

* Seinien väri:  Tikkurilan Joker himmeä seinämaali sävy G317
                        Oranssi Liitutauluseinä Tikkurilan Liitu  sävy K317

* Kalusteiden väri: Tikkurilan Helmi puolihimmeä kalustemaali sävy H317

* Eläinpuu Tikkurilan Kiva puolikiiltävä väritön



maanantai 21. maaliskuuta 2016

Mitäs muuta Villa Hevonkuusen kevääseen kuuluu........

Meidän kevät etenee ihmetellessä Matildan kasvua ja taitojen oppimista. Pikkuneiti täyttää 7 kuukautta ensi viikolla.
Huh, aika menee nopeasti! 

Matilda harjoittelee tällä hetkellä kääntymistä massulta selälleen ja ryömimisjuttuja. Pottailut aloitettiin helmikuun alussa ja lähes kaikki töröt onnistuukin nyt jo pottaan, sekä tyttö osaa ilmaista kun hänellä on hätä. Todellinen prinsessa :)  


Yläkertaa ollaan siis rempattu ja nyt on menossa Matildan huone, joka on jo lähes valmis. Pientä viimeistelyä ja sisustamista enää jäljellä. Kirjoittelen siitä sitten kun seuraavan kerran tänne ehdin.

Tässä yksi fiilistelykuva Matildan huoneesta ;) 

Meitsi tekee käsitöitä aina kun ehtii ja kädet on vapaana kaikesta muusta. Yksi mustaharmaa viltti tuli valmiiksi ja parit pipot.





Viltti on myynnissä Facebookin Q -tamolla sivuilla

Kun yläkerta saadaan valmiiksi, suunnitelmissa on aloittaa olohuoneen seinien tapetointi sekä maalaus. 
Tuli nimittäin vastaan niin ihana tapetti, että onhan se jo aika vaihtaa huoneen ilme uuteen :P 


Pihalla ei juuri nyt tapahdu mitään lumitöitä kummempia. 


Vanhempien makuuhuone

Yläkerran remppa jatkuu. Aulasta tuli makuuhuone meille vanhemmille. Aula toimi aiemmin tv- ja pelihuoneena. Eihän siinä suuria tarvinnut tehdä (onneksi). Tehosteseinien vihreä väri muuttui tummanharmaaksi. Kalusteista tv-taso meni Viljamille, sohva Matildan tulevaan huoneeseen ja tietokonepöytä alakertaan ruokailuhuoneeseen.

Siirsin Viljamin huoneesta Malm -yöpöydät meille. Yöpöydistä tuli siniset sekä lisäsin niihin messinkiset vetimet. Näin ne sopii paremmin lavoista tehtyyn sänkyyn. 








Matto onkin kuvaamisen jälkeen vaihtunut mustaan kiiltävään nukkamattoon.


Seinälle on tulossa vielä jotain. 
Yleensä me ei käytetä sängyssä päiväpeittoa, mutta näin sängyn päässä pidettynä se on mulle ihan ok, jos siinä istuskelee pelaamassa pleikkaria.


Kuntopyörä on ajokunnossa, sekä erittäin toimiva seuraavan päivän vaatteiden ripustukseen.


Portaikossa oleva ikkuna onkin sitten erihaastava, se on niin korkealla ettei siihen saa laitettua verhoa ilman mitään portaisiin asennettavaa telinettä. Aamulla herää mukavasti auringonpaisteeseen. 


* Kalustusteet: pohjamaalina Tikkurilan Otex tartuntapohjamaali, pintamaali kahteen kertaan Tikkurilan puolihimmeällä Helmellä sävy NCS S 2020-B30G

* Tehosteseinät: tummanharmaa Tikkurilan himmeä Joker sävy TVT1934